Loukkaavat sanat

Muistui mieleeni, miten vuosia sitten istuin iltaa naapurini Vanhan Merimiehen kanssa. Vanha Merimies oli homoseksuaali, ja jossain vaiheessa iltaa sanoinkin häntä homoksi. Hän kimmastui. "Älä sano mua homoksi! Se on loukkaava sana! Siis jumalauta mulla meni kymmenen vuotta siihen että opetin mun äidille että mä en ole homo! Mä olen hintti! HINTTI!" Siitä lähtien en käyttänyt "homo"- sanaa hänen kuultuaan. Koska tuolloin nuoruudessani hyvästä kasvatuksestani oli vielä jotain jäljellä, oli "hintin" omaksuminen aluksi hieman hankalaa. Nykyään se tuskin tuottaisi ongelmia.


Loukkaaviin sanoihin voi suhtautua monella tavalla. Nykyään voi olla mahdollista rahastaa loukkaantumisellaan tai ainakin yrittää sitä. Jos rahaa ei tipu niin huomiota ainakin. Kaiketi jotkut ihmiset tosiaan kuvittelevat, että suuret rahalliset korvaukset ovat paikallaan pahoille sanoille altistumisesta. Toisaalta pilkkasana voidaan ottaa haltuun - tämä kai on englanninkielisessä maailmassa "queer" ja "nigger" sanojen kokeman renessanssin alkuperäinen syy.


Julkisessa kielenkäytössä käytetyt sanat ovat yhteisiä kaikille. Haltuunotettu loukkaava sana menettää loukkaavuutensa riippumatta siitä, kuka sitä käyttää. Sanojen kieltäminen on arveluttavaa jo itsessään, mutta silkaksi hulluudeksi se menee siinä vaiheessa, kun sama sana voi olla rangaistava tai voimavaraistava riippuen siitä, kuka sitä käyttää.


Tämä ei tarkoita sitä, että kannattaisin epäkohteliaisuutta. Sanavalintoja on syytä harkita, ja hillityt käytöstavat ovat suotavia niin julkisuudessa kuin yksityiselämässäkin. Minusta tuntuu kuitenkin siltä, että tämän hetkinen tiedonvälityksen yhä paheneva törkyyntyminen ja toisaalta loukkaantumisen muuttuminen taiteenlajiksi ovat näennäisestä ristiriidastaan huolimatta toisiaan tukevia ilmiöitä ja samaa perua. Modernin ajan karkeaa sentimentaalisuutta, kuten Theodore Dalrymple varmaankin sanoisi.

Mun juttu

Erään kaupungin eräällä kapakalla oli kanta-asiakas, jota voimme tässä kutsua Arskaksi. Arska oli nelkytjarisat, hiukan pöllähtäneen oloinen ja niin rock että poskihampaisiin sattui. Tiedätte varmaan tyypin: buutsit, mustat farkut ja maltillisesti pesty kuontalo pakenevalla hiusrajalla. Vain yksi piirre erotti Arskan sadoista kaltaisistaan.

Hänen vyöstään roikkui julman kokoinen tekopenis 1. dildo.

Tämä varuste herätti muissa kanta-asiakkaissa kummastusta, ja eräänä iltana he rohkaistuivat kysymään asiasta.

- Hei Arska, toi sun... toi kumimulkku. Mitä? Miten? Miksi?

Arskan vastaus selitti kaiken.

- No kerran mä kävelin kaupungilla. Ja mä kuljin yhden kaupan ohi. Ja tää oli siinä ikkunalla. Ja mä jäin siihen kattelemaan. Ja sitten mä mietin että tää on niinku mun juttu!

Itsekritiikkiä

Puolivalmiita tekstejä on kovalevy puolillaan. Jostain syystä en vain tunnu saavan mitään julkaistuksi. Ehkä järkevämpää on kirjoittaa lyhyitä, ei-niin-sisällökkäitä tekstejä vaikka päivittäin: niin ainakin saa jotain valmiiksi. Alunperin oli tarkoitukseni kirjoittaa vain hiottuja kirjoituksia, oikeita esseitä, mutta se tuntuu kovin hitaalta.

Antaa mennä vain. Ei tästä makseta.