Kirveenvartta

Ostin lyhytvartisen retkikirveen. Sen varteen oli liimattu tarra, jossa luki:

CAUTION! For Users & Bystanders. Use with approved eye protection to protect from debris. Flying debris can result in eye or other injury. Use cutting edge for cutting wood only. Contact with hard object can result in blade or head chipping. Do not use to strike with or against another tool, hardened nail, or other object. Do not use if blade is dull, chipped, or otherwise damaged or if handle is broken or loose. Blade is sharp. Handle with care. Contact with blade can result in injury. When not in use, store in a safe place. Keep out of reach of children.

Ihan hyvä kirves se silti on.

Vuoropuhelu työmaalla

Vanhempi panostaja: Panostitko sä dynyt jo?

Nuorempi panostaja: Joo. Ja laitoin mä aniittiakin.

Vanhempi panostaja: Ei se mitään aniittia tarvi, lähtee se dynylläkin.

Nuorempi panostaja: MUTKUNMÄ HALUUN PANNA ANIITTIA!


Räjäytys ei ollut niitä onnistuneimpia. Mainittakoon vielä, että molemmat panostajat olivat selvästi yli nelikymmenvuotiaita.

Loukkaavat sanat

Muistui mieleeni, miten vuosia sitten istuin iltaa naapurini Vanhan Merimiehen kanssa. Vanha Merimies oli homoseksuaali, ja jossain vaiheessa iltaa sanoinkin häntä homoksi. Hän kimmastui. "Älä sano mua homoksi! Se on loukkaava sana! Siis jumalauta mulla meni kymmenen vuotta siihen että opetin mun äidille että mä en ole homo! Mä olen hintti! HINTTI!" Siitä lähtien en käyttänyt "homo"- sanaa hänen kuultuaan. Koska tuolloin nuoruudessani hyvästä kasvatuksestani oli vielä jotain jäljellä, oli "hintin" omaksuminen aluksi hieman hankalaa. Nykyään se tuskin tuottaisi ongelmia.


Loukkaaviin sanoihin voi suhtautua monella tavalla. Nykyään voi olla mahdollista rahastaa loukkaantumisellaan tai ainakin yrittää sitä. Jos rahaa ei tipu niin huomiota ainakin. Kaiketi jotkut ihmiset tosiaan kuvittelevat, että suuret rahalliset korvaukset ovat paikallaan pahoille sanoille altistumisesta. Toisaalta pilkkasana voidaan ottaa haltuun - tämä kai on englanninkielisessä maailmassa "queer" ja "nigger" sanojen kokeman renessanssin alkuperäinen syy.


Julkisessa kielenkäytössä käytetyt sanat ovat yhteisiä kaikille. Haltuunotettu loukkaava sana menettää loukkaavuutensa riippumatta siitä, kuka sitä käyttää. Sanojen kieltäminen on arveluttavaa jo itsessään, mutta silkaksi hulluudeksi se menee siinä vaiheessa, kun sama sana voi olla rangaistava tai voimavaraistava riippuen siitä, kuka sitä käyttää.


Tämä ei tarkoita sitä, että kannattaisin epäkohteliaisuutta. Sanavalintoja on syytä harkita, ja hillityt käytöstavat ovat suotavia niin julkisuudessa kuin yksityiselämässäkin. Minusta tuntuu kuitenkin siltä, että tämän hetkinen tiedonvälityksen yhä paheneva törkyyntyminen ja toisaalta loukkaantumisen muuttuminen taiteenlajiksi ovat näennäisestä ristiriidastaan huolimatta toisiaan tukevia ilmiöitä ja samaa perua. Modernin ajan karkeaa sentimentaalisuutta, kuten Theodore Dalrymple varmaankin sanoisi.

Mun juttu

Erään kaupungin eräällä kapakalla oli kanta-asiakas, jota voimme tässä kutsua Arskaksi. Arska oli nelkytjarisat, hiukan pöllähtäneen oloinen ja niin rock että poskihampaisiin sattui. Tiedätte varmaan tyypin: buutsit, mustat farkut ja maltillisesti pesty kuontalo pakenevalla hiusrajalla. Vain yksi piirre erotti Arskan sadoista kaltaisistaan.

Hänen vyöstään roikkui julman kokoinen tekopenis 1. dildo.

Tämä varuste herätti muissa kanta-asiakkaissa kummastusta, ja eräänä iltana he rohkaistuivat kysymään asiasta.

- Hei Arska, toi sun... toi kumimulkku. Mitä? Miten? Miksi?

Arskan vastaus selitti kaiken.

- No kerran mä kävelin kaupungilla. Ja mä kuljin yhden kaupan ohi. Ja tää oli siinä ikkunalla. Ja mä jäin siihen kattelemaan. Ja sitten mä mietin että tää on niinku mun juttu!

Itsekritiikkiä

Puolivalmiita tekstejä on kovalevy puolillaan. Jostain syystä en vain tunnu saavan mitään julkaistuksi. Ehkä järkevämpää on kirjoittaa lyhyitä, ei-niin-sisällökkäitä tekstejä vaikka päivittäin: niin ainakin saa jotain valmiiksi. Alunperin oli tarkoitukseni kirjoittaa vain hiottuja kirjoituksia, oikeita esseitä, mutta se tuntuu kovin hitaalta.

Antaa mennä vain. Ei tästä makseta.

Aloitus

Olen päättänyt aloittaa blogin pitämisen. En ole varma, jaksanko kirjoittaa kauan, mutta uskon, että tällä hetkellä minulla on sekä sanottavaa että kyky sanoa.
En siis teeskentele kirjoittavani vain itselleni, vaan uskon että minulla on annettavaa muillekin.

En tule kertomaan henkilökohtaisesta elämästäni juuri mitään. Tämä ei johdu niinkään halusta intimiteettisuojan säilyttämiseen kuin siitä, etten pidä oman elämän julkista levittelyä suotavana. Hiukseni leikkaan muualla, eikä yksityiselämäni pitäisi kiinnostaa lukijoita.

Tulen kirjoittamaan monista aiheista: osasta tiedän jonkin verran, osasta en paljoakaan. Lukijoiden kriittiset kommentit ovat tervetulleita: sekä kirjoitusteni sisältöä että muotoa sopii arvostella. Minulla ei ole koskaan ollut erityisempää kunnianhimoa kirjoittamisen suhteen, mutta kun kerran julkisen kirjoittamisen olen aloittanut, haluan tehdä sen hyvin.

Nimet ja nimimerkit

Nimimerkkini tarkoittaa metsoa. Valitsin sen, koska se oli mielestäni kuvaava nimimerkki minulle: olen viime vuosina puolivakavissani perehtynyt metson elämään. Pullomätäs puolestaan on eräs paikka, jossa olen metsoja käynyt väijymässä.

Eläinten nimiä käytetään paljon nimimerkkeinä, mikä on ymmärrettävää: elollisen olennon nimen käyttö nimimerkkinä tekee kirjoittajastaan jotenkin vähemmän anonyymin. Nimimerkkiä taas käytän mukavuussyistä: minulla ei ole suuria harhaluuloja netin anonyymiydestä, mutta en ainakaan tässä vaiheessa halua esiintyä suoraan omalla nimelläni. Käytän tätä nimimerkkiä kaikissa nettikirjoituksissani, enkä aiemmin ole esiintynyt muilla nimimerkeillä. Tietääkseni minulla ei ole nimimerkkikaimoja.



Jotkut pitävät nimimerkin käyttöä pelkuruutena. Sitä se ehkä onkin, tai vähintäänkin mukavuudenhalua. Kuitenkaan nimimerkin käyttö ei vaikuta kirjoittajan sanoman laatuun. Pyrin silti pidättäytymään toisten kirjoittajien henkilöön menevästä arvostelusta - etenkin niiden kohdalla, jotka kirjoittavat omalla nimellään.